Uusimmat Trailerit :
Uusimmat Trailerit

10 000 BC (2008) Arvostelu

 10 000 BC (2008) Elokuva Arvostelu

100000bc

Elikkäs yleisesti leffa saanut melkoisia murska-arvioita. Mitä niitä joitain lueskellu niin näyttää erityisesti saavan huutia siitä että minkään sortin realistisuuteen ei tässä ole pyritty, tai sitten tuohon aikaan oli melkoisen hyvä hammashuolto 🙂 lienevät päässeet hampilekurille huomattavasti nopeammin ja lyhyemmillä jonotusajoilla kuin nykypäivänä 😃

Asiaa jopa kommentoidaankin oikein Blu-rayn extramateriaaleissa miksi näin tehtiin, vähemmän yllättäen suoraan viihdyttävyys syistä pohjimmiltaan, joten se siitä. Jotta sinällään mitään Mel Gibsonmaista Apocalyptoa tästä on turha venailla.
Täytyy kyllä myöntää että elokuva lienee tehty ainoastaan se mielessä että tämä olis viihdyttävä Hollywood raina (tämän takia myös raakuuksia on yllättävän vähän, joten ikäraja on saatu melkoisen alhaiseksi ja sellainen koko perheen seikkailu enempi tämä sitten), suurin osa ns. peruskliseista läpi kahlataan leffan aikana... jos sen osaa siltä kantilta ilman mitään odotuksia odottaa mitään ihmeempiä. 

Perusnykyajan seikkailuleffa jonka parissa aika sujahti hitusen vikkelämmin kuin olisin uskonut etukäteen.
Paikoin kauniita maisemia mutta välillä myös yllättävän kehnoja, jotenkin vaan osa erikoistehosteista pomppaa aivan liian räikeästi esille erottuen muusta taustasta tai ihmisistä erilleen, eikä niissä sitten silmä lepää oikein laisinkaan tai vallankaan levollisesti.
Musiikki on sitä perussinfoniaa ajoittaisine mahtipontisuuksineen, varsinaista tunnaripauhantaa sieltä ei ylitse muiden kuitenkaan erotu joka pidemmäksi ajaksi päähän soimaan jäis erikseen, vaikkapas jonkin Gladiaattorin soundtrackin tyyliin.
Tarinahan on pohjimmiltaan täysin puhdas rakkaustarina alusta loppuun. 

Siihen sitten toimintakohtauksia ripotellaan muutamia sinne kun ajetaan takaa "sitä sun tätä", jotta myös jotain nimellisesti juonentapaista hitusen saataisiin rakennettua.
Kyllähän tämä itselleni oli kuitenkin perimmiltään viihdyttävämpi (meikäläisen makuun) on kuin ne perinteisen Roland Emmerichin leffat... itselleni kyseisen ohjaajan Independence Day leffa oli sen luokan ameriikkapatrioottia ja niiden ubersuperhyper ylistämistä että pursus jo korvista ulos ja ei oikein irronnut vaikka erikoisefektitehtailua koetti siihen aikaan olla ylitse muiden, kolkon ontto kuitenkin… sit vaikkapa The Day After Tomorrow joka olihan hitusen ”parempi” ja katsottavampi, en muista siitä yhtään ainutta kohtausta enää kun sen joskus näin… mut sellaista mitäänsanomatont megalomaanista erikoistehoste pärisytteluä sekin pitkälti lienee kans…

…miehen harvoja poikkeuksia siellä ohjaajan pallilla ollessa lienee Täydellinen Sotilas (Universal Soldiers) (1992) elokuva (jossa mm, J. Van Damme ja D.Lundgren näyttäis patsastelevan 😃), joka vielä odottaa tuota katsomisvuoroaan ! mutta kovasti on kehuttu ja sen pitäis olla varmaan sitten jotain vallan muuta kuin tätä perus Emmerichia, jonka mahtipontisuus nyt ei vaan tunnu uppoavan meikäläiseen kuin veitsi sulaa voihin… kuuseen se aina tuppaa megalomaanisella mahtipontisuudellaan kurkottamaan mutta poikkeuksetta on katajaan kapsahtanut. Mutta kuten sanottu en tiedä miten tuon vielä näkemättömän kohdalla ovat asiat !?

Arvostelija : Tomi Nerg

IMDB Arvosana : 5.1/10



{[['']]}

Downsizing (2017) Arvostelu

Muutamahan näitä leffoja tullut ajansaatossa, jossa ihminen siis pienennetään minimaalisen kokoiseksi.

downsizing-movie

Pieni Suuri Seikkailu on aivan loistava elokuva, aivan huikea ! Artur ja Minimoitleffoja tuli kolme mut ne ei oikein irronneet vaikka yritys oli hirmuinen.. Kulti Kutistin Kakarat oli ihan ok hupailu koko perheelle sunnuntaiksi, ja siitähän tuli sitten päinvastainenkin jatko-osa jne.. ai niin onhan siellä myös supersankaroinnin puolelle aiheeseen uppouduttu Ant-Maninjohdolla, jotka nekin ihan viatonta viihdykettä olivat, eivät räjäyttäneet tajuntaa mutta kivan leppoisaa menoa ja siinä sivussa myös meininkiä ja erikoisefekteillä läträilyä..

..mutta tämä on sitten aivan jotain muuta, eikä vastaava tälläistä ole tehty, erityisesti aiheensa puolesta, tai pikemminkin siitä kuinka paljon tässä pohditaan oikeasti tuollaisia asioita. Tämä lähtee nimittäin pohtimaan asioita aivan eri kantilta kuin nuo aiemmin mainitut, jotka olivat aivotonta viihdekohellusta vain, toki siinä enempi tai vähempi onnistuen sit..

..siis jo noin yhteiskunnallisesta näkökulmasta tämä vetää jo aivan eri sfääreissä.. vaikka sinällään aikamoisen reikäistä juustoa on että tuo oikeasti pelittäis just tuolla tavalla, mut se on taas sivuseikka jolla ei väliä ole…

…tuosta kulutushysterian satiirisoinnista (jota tässä aika minumaalisesti kuiteskin) tästä tulee hivenen The Joneses elokuva se on kyl melkoisen tummaa huumoria ja synkkää satiiria mutta mainiota, jota tähdittää David Duchovny, Demi Moore sekä Amber Heard siinä perhe epätoivoisesti elää elämää, jossa on kaikkein tärkeintä näyttää naapureille että meillä on kaikkea enemmän kuin teillä, vaikkei ois varaa oikeasti. Se on kuitenkin eri filmi kuin tämä, joten takaisin harhapolulta palattakoon.

Tällä kertaa pääkasvoksi ja kutistettavaksi on pestattu Matt Damon, ei mikään suosikkinäyttelijäni vaikka Bournen se vetää ihan hyvin ! toki johtuu siitä että hahmo on mielenkiintoinen ja leffat ainakin pari ekaa todella hyvin tehtyjä. Kristen Wiig, tälle mimmille en ole koskaan aiemmin lämminnyt, uutena komediennettarena pitää mut ei uppoo mimmin yleisvaikutelma meikäläiseen mitä näyttelemiseen. Tässä elokuvassa nainen kuitenkin on varsin vakuuttava ja ensi kertaa mimmi ei aiheuta lähinnä myötähäpeää tai inhoreaktiota vaan pikemminkin päinvastoin jopa vakuuttaa. Ohjaajana on Alexander Payne, eip meitsin pääs kellot kilaja että mitä toi olis aiemmin tehnyt ? joten ei liene ihan hirmuisen korkealla odotukset, mutta ideana aina sen verran mukava että siitä voi jotain irti saada.

Ny ollaan sit Norjassa, ainakin alussa pienen hetkisen verran. Harvoin, siis todella harvoin leffat sinne sijoittuvat, elleivät sitten ole sikäläisten tekemiä.. mutta nyt onkin kyse Amerikkalaisista tyypeistä, vuonojen luvattuun maahan kyl tähtilipun alta harvemmin lähdetään leffan tapahtumapaikkoja napsimaan. Toki lienee sinällään nimellistä vain, mutta silti.

Aikamoisen yllättävästi elokuva alkaa ja alkupuolisko, yleensä ”tästä aiheesta” kun väännetään tyylipuhtaasti vain ja ainoastaan Omolla pestyjä putipuhtaita seikkailuelokuvia, jossa viihde on se kaikki kaikessa. Tässä ei hommaa todellakaan räjäytetä liat lentäen tuohon suuntaan vaan lähdetään vetämään peräti yhteiskunnallista satiiria ! joka on todella yllättävää ja miksei myös hämmentävääkin hitusen. Mikäpä siinä, aina sellainen kelpaa jos on hyvin tehty. Vaan kun homma sitten puolessa välissä unohtaa tuon alkupuolen satiiriuuden tyystin…

…alkuasetelmassa pohditaan että entäpä jos kutistaisimme itsemme keskisormemme mittaisiksi tai jonkin muun elimen, tällä kertaa tosin sukupuolisidonnaisesti… jotta säästyisi rahaa eikä jouduttaisi kulutushysterian kanssa elämään tämän yhteiskunnan oravanpyörän tykittämien sääntöjen puitteissa sekä planeettamme resursseja kun ne uhkaavat kovasti katoamaan käsittelyssämme.. olisiko maapallon ylikansoitus ongelmaan saatu ratkaisu !?

..alkupuoli on ihan ok viihdyttävä, ei erityisen hyvä mut siellä täällä kivoja piikkejä yhteiskuntaamme vastaan pistellään…

…sitten kuitenkin tapahtuu jotain hämmentävää, joka muuttaa elokuvan aikalailla. Satiirinen hauskuus jonka puolesta siihen asti liputettiin vallan vinhasti, eikä se lippu ollut edes valkoinen ja sen varaan elokuvaa tehtiin vahvasti. Niin hetkessä se on enää muisto vain ja posautetaan likavetenä kohti viemäriä, siis se hauskuus aspekti siis, loppupuolella saa tikulla kaivella jotta satiirisen vitsin enää löytää, harmi sinänsä…

….kyllähän leffa siitä vielä jatkuu, nimittäin sen verran mittavan runsaasti sitä vielä jäljellä on… mutta ”toinen osa” elokuvasta on melkeinpä kuin eri elokuvasta..

..toki jos siihen mennessä ei tästä pitänyt (ja silti vielä edelleen katselee) niin sehän voisi toimia sinällään herättäjänä sekä saada aivan uutta virtaa masiinaan ja olla lottovoitto tuollaiselle katsojalle mutta epäilen että se millään tavoin on elokuvan tekijöiden tarkoitus ollut. Eikä se jälkimmäinen puoli ole niin nasakka kuin alkupuoli.

Alkupuoli elokuvasta ollaan siis isona ja toinen puolisko pienenä. Toki siinä tapahtuu pieni ”ylläri” kans, joka asetelmia myös omalta taholtaan muuttaa, mutta siitä parempi olla hiiskumatta.

Alku kelpo, loppu huono. Voisi jopa sanoa että löyhkääväksi läjäksi on suunta miksi tässä muututaan, mitä pidemmälle elokuva etenee… keskiväli ehkä jopa tylsähkö, parilla yksittäisellä pienellä vitsin ripauksella varustettuna mutta alun jälkeen se on enempi kuin suolaa haavoihin kaadettais..

..vedä siinä sitten analyysiä ja johtopäätöksiä että mikäs tämä oli miehiään !? Tämä voisi olla kertomus eräästä Jekyll & Hyde nimisestä tyypistä, mutta ei tämä ollut sitäkään. En tiedä miten tekijät kadottivat hyvän alun jälkeen aivan tyystin koko elokuvan olemuksen, joka siihen mennessä luotiin. Harvoinpa näin ankeata sukellusta näkee kesken elokuvan. Pituuttakin aivan liikaa vielä sen otteen totaalisen irtoamisen jälkeen.

Näin se on nähty sellainenkin tapaus elokuvien rinatamalla että se on lerpsautettu ”satasesta ”nolliin hetkessä, eikä se enää siitä nouse vaikka kuinka katsoja mielessään hinkkaa josko tämä tästä tokenee, ei vaikka mitä pillereitä koettais loppuelokuvan ajan napaansa vetästä katsoja raukka.

IMDB Arvosana : 5.7/10

Kirjoittaja : Tomi Nerg
Lähde : Facebook Leffahullut : https://www.facebook.com/groups/231288621296209
{[['']]}

Iloisa aikoja,Mielensäpahoittaja

Iloisa aikoja,Mielensäpahoittaja Traileri 2018

Mielensäpahoittaja aikoo kuolla, koska kaikki hommat on tehty ja elämästä kadonnut tarkoitus. Mutta juuri kun oma arkku on valmistumassa, Mielensäpahoittajan luo saapuu uusi elämä. Lapsenlapsi, 17-vuotias Sofia on ongelmissa ja tarvitsee isoisänsä jääräpäisyyttä, viisautta ja takan lämpöä. 

Mielensäpahoittaja taas saa elämäänsä tarkoituksen ja suuren salaisuuden. Vanhan jäärän ja nuoren kaupunkilaistytön yhteiselämässä kahdesta puolikkaasta kasvaa enemmän kuin yksi kokonainen.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on mahdottoman hauska ja sydämellinen elokuva mahdottoman vakavasta aiheesta.

 

Ensi-ilta: 24.8.2018
Kesto: 1 t 58 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Tiina Lymi
Pääosissa: Heikki Kinnunen, Satu Tuuli Karhu, Sulevi Peltola, Jani Volanen, Elina Knihtilä, Iikka Forss, Mari Perankoski, Kaisa Hela, Janne Reinikainen, Sari Siikander
 
{[['']]}

Hölmö Nuori Sydän

Hölmö Nuori Sydän Traileri 2018

Rakastuneen nuoren miehen Lennin elämä itähelsinkiläisessä lähiössä saa täyskäännöksen, kun uusi tyttöystävä Kiira tulee raskaaksi. 

Isätön Lenni ei tiedä miten olla oikea mies, kunnes naapurin Janne tarjoaa selviytymiskeinoja ja oikotietä todelliseen miehuuteen. 

Kiiran ja Lennin epätavallinen ensirakkaustarina on täynnä vastoinkäymisiä, mutta horisontissa kajastaa herkkä toivo huomisesta. 
Ensi-ilta: 12.10.2018
Kesto: 1 t 42 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Selma Vilhunen
Pääosissa: Jere Ristseppä, Rosa Honkonen, Pihla Viitala, Katja Küttner, Ville Haapasalo, Abshir Sheikh Nur
 
{[['']]}

BlacKkKlansman Traileri

BlacKkKlansman Traileri 2018
 Jasper Pääkkönen näyttelee yhtä avainrooleista Spike Leen uutuuselokuvassa BlacKkKlansman. Elokuva on tositapahtumiin perustuva tarina afroamerikkalaisesta poliisista, joka onnistuu soluttautumaan Ku Klux Klaniin.

On 1970-luvun alku ja amerikkalaista yhteiskuntaa myllertää taistelu kansalaisoikeuksista. Ron Stallworth (John David Washington) palkataan Colorado Springsin poliisilaitoksen ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi etsiväksi. Henkilökunta suhtautuu tulokkaaseen epäluuloisesti, jopa avoimen vihamielisesti. Stallworth tarttuu kuitenkin päättäväisesti toimeen ja ottaa tähtäimekseen vaarallisen tehtävän: Ku Klux Klanin sisäpiiriin soluttautumisen ja sen paljastamisen.

Rotusorron kannattajana esiintyvä Stallworth saa yhteyden ryhmittymään ja raivaa tiensä aivan sen ytimeen asti. Hän onnistuu jopa ystävystymään klaanin johtajan David Duken (Topher Grace) kanssa ja saa omistautumisensa johdosta suitsutusta. Soluttautumisoperaatio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Tapaamisissa klaanin jäsenten kanssa kasvokkain Stallworthia esittää hänen kollegansa Flip Zimmerman (Adam Driver), joka saa selville hengenvaarallisen salajuonen. Yhdessä he lähtevät kukistamaan ryhmää, jonka todellinen tavoite on siistiä väkivaltainen retoriikkansa niin salonkikelpoiseksi, että sillä voidaan vedota suureen yleisöön.

BlacKkKlansman on peloton ja totuudenmukainen tutkielma rotujen välisistä suhteista 1970-luvun Yhdysvalloissa ja hälyttävän ajankohtainen myös tänä päivänä. Elokuvan taustajoukoista löytyy mm. Oscar®-palkitun Get Out -elokuvan tekijöitä. BlacKkKlansman sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa toukokuussa ja palkittiin Grand Prix'lla.

 
Ensi-ilta: 10.8.2018
Kesto: 2 t 15 min
Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys
Ohjaaja: Spike Lee
Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier, Topher Grace, Jasper Pääkkönen
 
{[['']]}

Amatöörit 2018 Traileri

Amatöörit 2018 Traileri - Amatörer Trailer. Tervetuloa Laforsiin! Pieni ruotsalainen kaivoskaupunki on epätoivoisesti uuden alun tarpeessa. Saksalainen halpakauppaketju Superbilly tuo muassaan pienen toivonkipinän harkitessaan asettumista alueelle. 500 uutta työpaikkaa saisi aikaan muutoksen!

Nyt on aika saada Lafors maailmankartalle, ilmoittaa kunnanjohtaja ja pian onkin päätetty teettää paikkakunnasta elokuva. Kulttuuriin budjetoidut rahat ovat kylläkin lopussa, mutta kunnan palveluksessa oleva Musse saa uskaliaan idean: Annetaan koululaisten tehdä elokuva – kouluprojektina demokratian hengessä! Sehän on nykyaikaa, innovatiivista – ja ilmaista...                        

Tiedot

Ensi-ilta: 2.11.2018
Kesto: 1 t 42 min
Levittäjä: Oy Kinoscreen Illusion ltd
Ohjaaja: Gabriela Pichler
Pääosissa: Zahraa Aldoujaili, Yara Aliadotter, Fredrik Dahl
 
{[['']]}

Tuntematon Sotilas 2017 - Virallinen traileri

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva kuvaus jalkaväkiosaston yli kolmivuotiseksi venyvästä sotatiestä Suomen jatkosodassa. Elokuva kertoo Rokan, Kariluodon, Koskelan, Hietasen ja heidän taistelutovereidensa tarinan – miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa niin yksittäisen sotilaan kuin kotirintamalle jääneidenkin elämän ja jättää jälkensä koko kansakuntaan.

Tuntemattoman sotilaan pääosia näyttelevät Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi. Muissa rooleissa nähdään esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya.                          
{[['']]}
Sisällön tarjoaa Blogger.
 
Support : Creating Website | Johny Template | Mas Template
Copyright © 2011. Elokuva Trailerit - All Rights Reserved
Template Created by Creating Website Published by Mas Template
Proudly powered by Blogger